Siirry sisältöön
Tarkista uutisestamme poikkeavat aukioloajat joulunaikaan, vuodenvaihteessa ja loppiaisena. Lue lisää

Verenvuoto ikenistä on useimmiten tulehduksen merkki – tulehduksen aikaansaama ienverenvuoto on elimistön puolustusreaktio bakteerien aiheuttamaan ärsytykseen. Tulehtunut ien on punoittava, usein hieman turvonnut ja ikenestä vuotaa verta esimerkiksi hampaita harjatessa. Ientulehdus voi aiheuttaa myös pahaa makua ja pahanhajuista hengitystä. 

Ientulehduksen aiheuttaa bakteeripeitteen eli plakin kerääntyminen ienrajaan tai hammasväleihin. Joskus hammasväliin tiukasti painunut ruoankappale voi myös aiheuttaa yksittäiseen hammasväliin ientulehduksen.

Itsehoito 

Verta vuotavaa ienaluetta voi ja pitää puhdistaa. Jos ien vuotaa verta hampaita harjatessa, puhdista aluetta tavanomaista useammin ja tarkemmin muutaman päivän ajan. Kun bakteeriärsytys vähenee, verenvuoto ikenistä loppuu. Lyhytaikaisesti (noin viikon ajan) voi hyvän puhdistuksen lisäksi käyttää apteekista ilman reseptiä saatavaa klooriheksidiinipitoista suuvettä tai harjata hampaat klooriheksidiinigeelillä.

Ientulehdusta voi ehkäistä säännöllisellä ja huolellisella hampaiden puhdistuksella. Harjaa hampaat fluorihammastahnalla aamuin illoin. Puhdista hammasvälit hammaslangalla, -lankaimella ja/tai -väliharjalla päivittäin. Jos bakteeriplakki on hampaan pinnalla pitkään, siihen saostuu syljestä mineraaleja. Näin syntyy hammaskiveä, jota ei saa harjaamalla pois. 

Tupakointi heikentää verenkiertoa ikenien alueella ja heikentää elimistön puolustusjärjestelmää. Tupakoitsijalla ientulehdus voi edetä huomaamattomasti, kun ienverenvuotoa ei välttämättä esiinny lainkaan.

Milloin hoitoon?

Hammaslääkäriin tai suuhygienistin vastaanotolle kannattaa hakeutua, jos huolellisella hampaiden ja hammasvälien puhdistuksella ienverenvuoto ei parane parissa viikossa.

Ientulehduksen hoito

Ientulehdusta hoidetaan puhdistamalla ammattilaisen vastaanotolla hampaiden pinnoilta bakteeripeite ja hammaskivi. Hoitotulos ei säily ilman ohjeiden mukaista hampaiden itsehoitoa.

Tietolähteet: Duodecim: Terveysportti, Lääkärin tietokanta

YTHS Hammaslääkäri / 24.2.2023