Siirry sisältöön
Tarkista uutisestamme poikkeavat aukioloajat joulunaikaan, vuodenvaihteessa ja loppiaisena. Lue lisää

Häiritsevästä jännityksestä kärsivän on tärkeää saada sekä tietoa jännittämisestä että tukea jännittävien tilanteiden kohtaamiseen ja välttelykäyttäytymisen vähentämiseen. YTHS järjestää tätä varten kaikenlaisille jännittäjille tarkoitettuja Jännittäjäryhmiä eri puolilla Suomea, sekä palvelupisteissä että etänä verkossa.

Jännittäjäryhmän työskentely

Jännittäjäryhmän työskentelyn aikana harjoittelet sosiaalisia tilanteita turvallisessa ympäristössä erilaisten alustusten, keskustelujen, harjoitusten ja kotitehtävien avulla. Opit ymmärtämään paremmin omaa jännitystäsi ja tapaasi reagoida jännittäviin tilanteisiin. Voit myös jakaa kokemuksiasi muiden samojen haasteita pohtivien kanssa. Jännittäjäryhmistä opit paitsi uusia keinoja jännitysoireiden lieventämiseksi, myös uusia näkökulmia hyväksyäksesi jännittämisen osaksi elämää. Voit saada ryhmistä tukea yleistyneemmän sosiaalisen jännityksen lisäksi häiritsevään esiintymisjännitykseen.

Videoesittely Jännittäjäryhmästä

Videolla psykologi Roosa Karttunen esittelee Jännittäjäryhmässä työskentelyä.

Voit suurentaa katseluruudun koko näytön kokoiseksi ja laittaa tekstitykset päälle asetuksista. Upotetun videon katsominen verkkosivuillamme edellyttää, että olet hyväksynyt kaikki evästeet verkkosivuillamme.

Hyväksy kaikki evästeet nähdäksesi upotetut sisällöt. Vaihda evästeasetuksia

Jännittäjäryhmiin osallistuneiden kokemuksia

Ryhmään osallistuneet opiskelijat ovat kertoneet pitäneensä siinä erityisesti seuraavista asioista.

  • Ryhmän ohjaajat auttavat pitämään kokoontumiskertojen ilmapiirin hyväksyvänä, jotta kokemuksia voi jakaa.
  • Jännittäjäryhmässä tehdään paljon harjoitustehtäviä, sekä yksin että yhdessä muun ryhmän kanssa. Jotkin tehtävät voivat tuntua aluksi vaativilta. Tehtävät on kuitenkin suunniteltu sellaisiksi, että niitä voi hyödyntää omassa arjessa ryhmän ulkopuolellakin.
  • Harjoitusten lisäksi ryhmässä tutustutaan teoriatiedon kautta jännittämiseen ilmiönä. Parempi ymmärrys jännittämisestä voi auttaa hallitsemaan omia reaktioita paremmin.

Jännittäjäryhmän toteutus

  • Ryhmään otetaan 7–10 korkeakouluopiskelijaa, jotka kokevat jännittämisen hankaloittavan opintoja, työskentelyä tai muita sosiaalisia tilanteita.
  • Jännittäjäryhmä voi olla joko läsnä- tai etäryhmä.
  • Ryhmiin on jatkuva haku. Katso kohdasta Kevätlukukaudella 2025 alkavat Jännittäjäryhmät tarkemmat ohjeet ryhmään hakeutumisesta.
  • Ryhmä kokoontuu kahdeksan kertaa, pääsääntöisesti kerran viikossa. Tarkista ryhmänohjaajalta tarkat kokoontumisajat. Osa syyslukukauden lopulla alkavista ryhmistä saattaa jatkua myös kevätlukukauden puolella.
  • Jos sinulle tulee poissaoloja, muistathan ilmoittaa siitä hyvissä ajoin.
  • Ohjaajat haastattelevat osallistujat lyhyesti ennen ryhmän alkua.
  • Suosittelemme ilmoittamaan kiinnostuksestasi ryhmään viimeistään kaksi viikkoa ennen ryhmän alkamispäivämäärää. Myöhemmin tulleisiin yhteydenottoihin emme pysty varmuudella takaamaan, että ryhmänohjaajamme ehtii olla sinuun yhteydessä ennen ryhmän alkua.

Mitä on sosiaalinen jännittäminen?

Sosiaalinen jännittäminen tarkoittaa sitä, että toisten huomion kohteena oleminen ahdistaa tai pelottaa. Jännittäminen voi ilmetä esimerkiksi ryhmätilanteissa, ruokailuissa tai esiintymisissä. Sosiaalista jännittämistä kokee tutkimustulosten mukaan yli kolmannes korkeakouluopiskelijoista ikään tai sukupuoleen katsomatta (KOTT-tutkimus, 2024).

Kevätlukukaudella 2025 alkavat Jännittäjäryhmät

Napauta kaupunkia nähdäksesi lähipaikkakuntasi ryhmien alkamispäivät sekä ohjeet ryhmään hakeutumiseen.

Lähiryhmä alkaa torstaina 23.1.2025 klo 9–11. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta. TÄMÄ RYHMÄ ON TÄYNNÄ!

Lähiryhmä alkaa keskiviikkona 5.2.2025 klo 13–15. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

Lähiryhmä alkaa keskiviikkona 26.2.2025 klo 9.30–11.30. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

Lähiryhmä alkaa tiistaina 25.3.2025 klo 9–11. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

Lähiryhmä alkaa tiistaina 4.2.2025 9–10.30. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

Lähiryhmä alkaa tiistaina 4.2.2025 klo 13–15. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

Lähiryhmä alkaa Studentian Kappelilla tiistaina 28.1.2025 klo 13.30–15. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

Lähiryhmä alkaa maanantaina 17.3.2025 klo 13–15. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

Lähiryhmä alkaa keskiviikkona 19.2.2025 klo 13.30–15.30. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

Lähiryhmä alkaa tiistaina 7.1.2025 klo 13–15. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

Lähiryhmä alkaa tiistaina 18.3.2025 klo 13–15. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

Lähiryhmä alkaa keskiviikkona 26.3.2025 klo 13.30–15.30. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

Lähiryhmä alkaa torstaina 6.2.2025 klo 14–16 (Seamkin kampus, Frami). Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

Lähiryhmä alkaa torstaina 20.2.2025 klo 9–10.30. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta. Tähän ryhmään hakeudutaan YTHS keskisen alueen omalla ilmoittautumislomakkeella Self-verkkopalvelussa (vaatii tunnistautumisen). Huomioithan, että tällä lomakkeella voi hakeutua vain YTHS keskisen alueen ryhmiin (ei muiden alueiden ryhmiin tai muihin YTHS:n palveluihin).

Lähiryhmä alkaa tiistaina 4.3.2025 klo 9–10.30. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta. Tähän ryhmään hakeudutaan YTHS keskisen alueen omalla ilmoittautumislomakkeella Self-verkkopalvelussa (vaatii tunnistautumisen). Huomioithan, että tällä lomakkeella voi hakeutua vain YTHS keskisen alueen ryhmiin (ei muiden alueiden ryhmiin tai muihin YTHS:n palveluihin).

Lähiryhmä alkaa maanantaina 31.3.2025 klo 9–10.30. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta. Tähän ryhmään hakeudutaan YTHS keskisen alueen omalla ilmoittautumislomakkeella Self-verkkopalvelussa (vaatii tunnistautumisen). Huomioithan, että tällä lomakkeella voi hakeutua vain YTHS keskisen alueen ryhmiin (ei muiden alueiden ryhmiin tai muihin YTHS:n palveluihin).

Lähiryhmä alkaa keskiviikkona 5.2.2025 klo 13.30–15. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

Lähiryhmä alkaa keskiviikkona 9.4.2025 klo 13.30–15. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

Napauta haluamaasi etäryhmää nähdäksesi ryhmän tiedot ja ohjeet siihen hakeutumiseen.

Valtakunnallinen etäryhmä alkaa torstaina 9.1.2025 klo 13.30–15. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

Valtakunnallinen etäryhmä alkaa tiistaina 14.1.2025 klo 9–11. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

YTHS itäisen etäryhmä alkaa tiistaina 11.2.2025 klo 13–15. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

Valtakunnallinen etäryhmä alkaa torstaina 6.3.2025 klo 13.30–15. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.

YTHS itäisen etäryhmä alkaa tiistaina 8.4.2025 klo 13–15. Tarkemmat kokoontumisviikot saat ohjaajalta.
Ryhmään hakeudutaan näin: Jos sinulla on jo kontakti YTHS:llä, ota Jännittäjäryhmä puheeksi vastaanotolla. Voit ottaa myös yhteyttä hoidontarpeen arviointiin.