Siirry sisältöön
Tarkista uutisestamme poikkeavat aukioloajat joulunaikaan, vuodenvaihteessa ja loppiaisena. Lue lisää

YTHS:n hallituksen johdossa jatkaa Tuomo Yli-Huttula

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön valtuuskunta vahvisti sääntömääräisessä syyskokouksessaan tänään 16.12.2020 luottamushenkilövalinnat säätiön toimielimiin kaudelle 2021-2022. Vuosi sitten valittujen luottamushenkilöiden toimikausi päättyy poikkeuksellisesti jo vuoden 2020 lopussa korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuoltoa koskevan lain ja säätiön uusien sääntöjen tullessa voimaan.

Nyt valitut uudet ja tehtävissä jatkavat luottamushenkilöt aloittavat työnsä YTHS:n historian suurimman muutoksen saattelemana, kun ammattikorkeakouluopiskelijat tulevat YTHS:n palvelujen piiriin vuoden 2021 alusta ja YTHS tarjoaa yhdenvertaiset palvelut kaikkialla Suomessa 270 000 korkeakouluopiskelijalle. 

”Opiskelijat voivat asioida lähivastaanotolla lähes 50 palvelupisteessä, mutta yhdenvertaisten palvelujen turvaaminen edellyttää YTHS:ltä myös isoa digiloikkaa. Laajentumisessa ei ole kyse vain siitä, että palveluja tuotetaan entiseen tapaan suuremmalle joukolle. Olennaista on, että palvelumalli uudistuu ja digitalisaatiota hyödynnetään tehokkaasti. Tavoite on, että opiskelijoita palvellaan entistä helpommin ja nopeammin. Digitaaliset asiointi- ja etäpalvelut ovat opiskelijan käytössä paikkakunnasta riippumatta. Tämä onnistuu YHTS:n innovatiivisen ja motivoituneen henkilöstön ansiosta”, sanoo YTHS:n hallituksen puheenjohtajana jatkava Finanssiala ry:n viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomo Yli-Huttula.

YTHS:n hallitus 2021-2022

Puheenjohtaja:
viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomo Yli-Huttula, Finanssiala ry
Varapuheenjohtaja:
toimitusjohtaja Liisa Lähteenaho, RP People Oy

Jäsenet:

  • Toiminnanjohtaja Pia Hytönen, Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFami
  • Oikeuspoliittinen lakimies Janne Hälinen, Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry
  • Hyvinvointipolitiikan asiantuntija Hannele Kirveskoski, Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry
  • Head of Business Intelligence Antti Kähkönen,  Finnish Net Solutions Oy
  • Sosiaalipolitiikan asiantuntija Touko Niinimäki, Suomen Ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry
  • Elinkeinopoliittinen asiantuntija Jussi-Pekka Rode, Sivistystyönantajat ry
  • Erityisavustaja Tuomas Vanhanen, Valtiovarainministeriö
  • Alueosastonhoitaja Sari Yrjänä, YTHS henkilöstö

YTHS:n valtuuskunta 2021–2022

Puheenjohtaja:
kansanedustaja Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtaja:
viestintäsihteeri Kim Kujala, Suomen ylioppilaskuntien liitto ry

Jäsenet:

  • Rehtori, toimitusjohtaja Jouni Koski, Ammattikorkeakoulujen Rehtorineuvosto Arene ry
  • Erityisasiantuntija Anu Nemlander, Suomen Kuntaliitto
  • Hyvinvointipalveluiden johtaja Tom Riski, Unifi ry
  • Opetusneuvos Sanna Hirsivaara, Opetus- ja kulttuuriministeriö
  • Kehittämispäällikkö Johanna Jahnukainen, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL
  • Palveluasiantuntija Laura Ollila, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta
  • Sosiaalipoliittinen asiantuntija Matias Takala, HYY
  • Artturi Vuorinen, Taideyliopiston ylioppilaskunta
  • Darya Karilahti, Arcada studerandekåren – ASK
  • Elina Viitaniemi, Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry
  • Emma Kivikangas, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, SAMO
  • Emma Kokkonen, Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta
  • Emmi Hämäläinen, Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAVOTTA
  • Janne Levänen, Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA
  • Joel Vierikko, Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry
  • Juho Keränen, Lapin yliopiston ylioppilaskunta, LYY
  • Miika Alhopuro, Åbo Akademis Studentkår
  • Milla Pietilä, Lapin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta ROTKO
  • Tiia Kettunen, Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta, LTKY
  • Titta Hiltunen, Suomen ylioppilaskuntien liitto ry
  • Ulrika Palmberg, Opiskelijakunta VAMOK
  • Hammashoitaja / palvelusihteeri Sinikka Lintuala, YHES

Valtuuskuntaan ei saatu määräaikaan mennessä esityksiä kaikilta tahoilta. Puuttuvat valtuuskunnan jäsenet ja varajäsenet vahvistetaan seuraavassa valtuuskunnan kokouksessa.