Siirry sisältöön
Tarkista uutisestamme poikkeavat aukioloajat joulunaikaan, vuodenvaihteessa ja loppiaisena. Lue lisää

Kasvikset, hedelmät ja marjat tuovat vaihtelua, makua ja väriä aterioille. Toki niiden terveyttä edistävät vaikutukset ovat meillä kaikilla tiedossa. Kuitenkin vain pieni joukko korkeakouluopiskelijoita syö suositellusti kasviksia, hedelmiä ja marjoja, eli vähintään 500 grammaa päivässä. Lue alta vinkkimme niiden käytön lisäämiseksi. 

Lisää tuotteita, jotka maistuvat jo nyt

Aluksi kannattaa pohtia, mistä kasviksista, hedelmistä ja marjoista pidät jo valmiiksi. Tällaisten tuotteiden lisääminen omaan ruokavalioon on yleensä helpointa.

Kasviksia, hedelmiä ja marjoja on hyvä sisällyttää jokaiselle päivän aterialle. Tällöin niitä kertyy suositeltu määrä lähes huomaamatta. Käytännössä se voisi tarkoittaa esimerkiksi aamupalalle marjoja, lounaalle lisukesalaatti opiskelijaravintolassa, välipalalle mukaan hedelmä, päivälliselle pureskeltavaksi pari porkkanaa, iltapalalle leiville kurkkua ja tomaattia ja vaikkapa juomaksi smoothieta.

Vaihtoehtoja eri muodoissa

Monille kasvikset, hedelmät ja marjat maistuvat erityisesti tuoreina, mutta myös muista vaihtoehdoista voi löytyä oma suosikki. Näitä tuotteita löytyy esimerkiksi helppokäyttöisinä säilykkeinä ja pakasteina, sekä sellaisinaan että erilaisina sekoituksina. Lisäksi hedelmiä ja marjoja on saatavilla soseina, täysmehuina ja kuivattuina tuotteina.

Perinteisen lisukesalaatin lisäksi kasviksia voi lisätä ruoan joukkoon jo valmistusvaiheessa. Ateriaan voi kuulua lämpimiä (esimerkiksi keitettyjä) lisukekasviksia, ja sosekeittoon tai smoothieen saa surautettua mukaan vaikka mitä. Mitä voisit kokeilla seuraavaksi?

Puoli kiloa päivässä opiskelijabudjetilla

Kasvisten, hedelmien ja marjojen syömisen ei onneksi tarvitse olla kallista. Hyödynnätkö jo satokausituotteita? Ne vaihtuvat sesonkien mukaan ja ovat makoisuuden lisäksi usein edullisia. Esimerkiksi kevääseen kuuluvat kurkku ja tomaatti, syksyyn omenat ja talviaikaan sitrushedelmät. Ympäri vuoden huokeita vaihtoehtoja ovat muun muassa erilaiset juurekset ja kaalit, joita on runsaasti erilaisia – vai milloin olet viimeksi kokeillut kyssäkaalia?

Pakastealtaan kasviksissa, hedelmissä ja marjoissa on tarjolla myös kilohinnaltaan hyviä vaihtoehtoja. Pakastetuotteista ei kerry käytännössä juuri ruoanvalmistushävikkiä, kuten esimerkiksi kuoria. Äläkä unohda opiskelijaravintolan kattavia lisukkeita. Niistä saa koottua yhdelle aterialle jo hyvän kasvispotin.

Kun kasvikset, hedelmät tai marjat eivät maistu

Osalle meistä kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttö on vaikeaa. Niiden makuihin ei ole ehkä päässyt tottumaan lapsena. Joillekin erilaiset ruokien koostumukset ja maut ovat ylipäätään haastavia. Onneksi vielä aikuisenakin voi opetella syömään uusia ruokia. Itselle vieraampiin ruoka-aineisiin voi tutustua aluksi rauhassa varsinaisten ruokailuaikojen ulkopuolella hyödyntämällä eri aisteja.

Ruoasta kannattaa käyttää neutraaleja termejä ja pohtia, miltä tietty kasvis näyttää, tuoksuu, tuntuu tai jopa kuulostaa. Ruoka-aine on hyvä pyrkiä laittamaan suuhun, jotta pääsee tutkailemaan myös makua ja koostumusta. Muista, että sinulla on kuitenkin aina lupa ottaa ruoka pois suusta, jos tuntuu siltä. Rauhallisessa maistelutilanteessa moni kuitenkin huomaa saavansa syötyä uusia ruokia ainakin pieninä määrinä. Pidä mielessä, että uusiin makuihin tottuminen vaatii aina useita maistamiskertoja.