Silmätulehdus
Aikuisen silmätulehduksen tavallisin syy on allergia tai tarttuva sidekalvontulehdus. Tulehtuneen silmän oireita ovat sidekalvon punoitus, luomien turvotus, silmien vetistäminen tai rähmintä sekä roskan tunne silmässä.
Itsehoito
Allergisen silmätulehduksen hoitoon saa apteekista ilman reseptiä silmätippoja, joilla tulehdusta voi rauhoittaa. Jos tunnistaa silmäoireensa allergian aiheuttamiksi, voi itse ainakin aloittaa tällaisen allergia-silmätippojen käytön. Ylähengitysteiden virustauteihin eli niin kutsuttujen flunssien oireisiin voi liittyä silmän sidekalvontulehdus. Jos tällainen tulehdus on lievää eli siihen sisältyy lähinnä pienoista punoitusta ilman rähmintää, voi oireen itsekseen rauhoittumista seurata kotona 1-2 vuorokauden ajan. Tällaista silmätulehdusta ei tarvitse hoitaa mitenkään.
Milloin hoitoon?
Jos silmätulehduksessa oireena on voimakas rähmintä, selvä kipu tai särky tai siihen liittyy näkökyvyn heikkenemistä, ota yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen.
Seuraavaan taulukkoon on koottu yleisluonteisia tietoja silmätulehduksien ja silmäoireiden hoidosta ja toimintatavoista niiden suhteen.
Oire | Mistä voisi olla kyse? | Miten tulee toimia? |
Siitepölyaikaan ilmenevä vetistys, punoitus ja hiekantunne molemmissa silmissä | Allerginen sidekalvontulehdus | Kokeile käsikaupan allergia-silmätipoilla. Oireen pitkittyessä ja/tai toistuessa ota yhteys lääkäriin jatkohoito-ohjeiden ja reseptien saamiseksi. |
Silmien punoitus ja selvä rähmintä | Bakteerin aiheuttama silmätulehdus | Ota yhteytä terveydenhoitajaan tai lääkäriin. |
Punoitus ja rähmintä – roska silmään tai epäily siitä | Silmän pinnan vaurion aiheuttama tulehdus | Ota yhteyttä terveydenhoitajaan tai lääkäriin. |
Silmän punoitukseen liittyy selvä särky | Vakavan silmäsairauden mahdollisuus | Ota yhteyttä terveydenhoitajaan tai lääkäriin. |
Silmään kohdistunut isku tai pistävä tapaturma | Silmän sisäinen vaurio | Ota yhteyttä lääkäriin. |
Silmän ympärillä olevaan rakkulaiseen ihottumaan liittyy silmäoireita | Silmän herpes-tulehdus | Ota yhteyttä lääkäriin. |
Flunssan yhteydessä lievä punoitus silmissä | Itsekseen paraneva sidekalvotulehdus | Voit odottaa itsekseen paranemista 1-2 vrk. |
Selvä punoittava turvotus luomessa tai luomen reunassa | Luomirauhasen tulehdus | Ota yhteyttä terveydenhoitajaan tai lääkäriin. |
Sidekalvon alainen verenpurkauma | Yleensä vaaraton oire, ei liity silmä – tai muihin sairauksiin | Ota yhteyttä lääkäriin tai terveydenhoitajaan, jos sinulla epäillään tai on todettu korkea verenpaine ja/tai käytät säännöllisesti verenohennuslääkkeitä tai oire ilmenee muun sairauden yhteydessä. |
Tietolähteet: Duodecim: Terveysportti, Lääkärin tietokanta
YTHS Yleislääkäri / 20.7.2022