Siirry sisältöön

ADHD (attention deficit hyperactivity disorder) eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden säätelyn häiriö on lapsuudessa alkava kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö, jonka ydinoireita ovat tarkkaamattomuus-, ylivilkkaus- ja impulsiivisuusoireet. Kyse on pitkäkestoisesta vaikeudesta oman toiminnan ohjaamisessa ja hallinnassa. Tarkkaavaisuushäiriöllä ei tarkoiteta pelkästään keskittymiskyvyttömyyttä.

Satunnaisina tämänkaltaiset oireet ovat tavallisia, mutta ADHD:ssa oireita on paljon, pitkäaikaisesti, ja niistä on haittaa toimintakyvylle. Oireina voi esiintyä myös toiminnanohjauksen ongelmia sekä tunteiden ja käyttäytymisen säätelyn vaikeuksia.

ADHD ei ala nuoruus- tai aikuisiässä, vaan diagnoosi edellyttää, että haittaavia oireita on ollut jo varhaislapsuudessa. Jos oireet ovat alkaneet vasta murrosiässä tai aikuisuudessa, ne johtuvat todennäköisesti jostakin muusta syystä. Häiriön esiintyvyys aikuisilla on noin 2–4 prosenttia.

Milloin tutkimuksiin?

Kehityksellisen neuropsykiatrisen häiriön diagnoosin teko aikuisiällä on haastavaa. Häiriön piirteitä esiintyy useilla ihmisillä, mutta sairausdiagnoosi edellyttää sovittujen oirekokonaisuuksien todentamista ja diagnostisten kriteereiden täyttymistä.

Tutkimukset ovat tarpeen vain, mikäli sinulla on selkeitä toimintakyvyn puutteita ajankohtaisesti ja pitkäaikaisesti eri elämänalueilla, eivätkä ne selity paremmin jollakin muulla syyllä.

Ennen tutkimuksiin hakeutumista sinun on hyvä pohtia, miksi juuri nyt epäilet itselläsi kehityksellistä häiriötä ja onko mahdollisesti olemassa muita selityksiä ajankohtaisille haasteillesi.

Pelkkä itseymmärryksen lisääminen ei ole peruste jatkoselvittelyille.

Lieviä neuropsykiatrisia oireita ei ole välttämätöntä diagnosoida, mikäli toimintakykysi on hyvä, et kaipaa hoitoa tai hyödyt riittävästi itsehoitokeinoista.

Jos epäilet kärsiväsi kehityksellisestä aktiivisuuden ja tarkkaavuuden säätelyn häiriöstä, eikä sinulle ole tehty lapsuudessasi diagnoosia, sinun kannattaa jo ennen tutkimuksiin hakeutumista keskustella vanhempiesi kanssa. He voivat kertoa, millaisia pulmia sinulla oli lapsuudessasi. Samalla voitte alkaa kerätä tutkimuksessa tarvittavia esitietoja.

YTHS Psykiatri / 30.4.2024